torstai 12. maaliskuuta 2015

Puhelu voi muuttaa kohtaloa...




Terppa!(^-^)
En halua alkaa jaaritella sen kummalisemmin, muuta kuin että kiitos jälleen kerran viime postaukseeni kommanneita♥ Tajusin tänään, että se kevät on vihdoin saapunut. Lumia on sulanut ihan tolkuttomasti ja lintusetkin taas visertelevät. Päätinpä koulun jälkeen mennä kuvaamaan tuonne ulos jotain kuvia, mutta päädyinkin kuvatarinaan. Kuten tiedätte, kuinka vaikeaa on tehdä yhden hengen tarina. Mutta, Ei siitä sen kummosempia.  En tiiä minkälaisina kuvat näkyvät mobiiliversiossa, mutta kannattaa kokeilla internetversiota.















Kt: Mitäpä en tekisi hänen vuokseen?



Domino: *Tuhisee unissaan*








              Domino: *Herää unestaan tokkuraisena.* En haluaisi herätä todellisuuteen..Haluaisin
                 vain jatkaa untani yksisarvisista joilla ratsastan..




            Domino: Mutta näköjään en saa nukkua. Silloin en ainakaan olisi kenellekkään harmiksi
           kun vain vetelisin sikeitä.




              Domino: *Hymähtää ontosti* Se että käytin eilen koulussa pupu yövaatteita, näköjään
               oikeuttaa oppilaat ja opettajat pitämään minua pilkkana..




                                 Domino: Mutta se ei taida olla suurin pulma tällä hetkellä..




                                           Domino: Nimittäin en tiedä missä olen.



 Domino: *Raapii huolestuneesti päätään* Taisin olla höntti kun juoksin koulusta metsään pakoon pilkkahuutoja..En kyllä päässyt niistä eroon..Ne lauseet vieläkin soivat päässäni.




                           Domino: Täytyy kai vain etsiä kotiin..En tänne metsään
                         haluaisi jäädä mörköjen  syötäväksi..  




                       Domino: No mitä himskattia?! *Yrittää nostaa jalkaa*






 
Domino: Jippii..Jumissa ollaan.__. Takuulla  jättimäiset toukat tulevat syömään minut. *Värisee*





 Domino: *Vähän ajan päästä* Pääsinpä mudasta irti! Kyllä Domino osaa, jos vain uskaltaa.                
Mutta..*Kuuntelee metsän hiljaisuudessa kurnivaa mahaansa.*
 Ruokapuoli on puutteelinen. Täytyy lisätä vauhtia etsintöihin että pääsisin kotiin.





Domino: *Kävelee ripeästi sipsutellen.*




         Domino:   Hmmh, minulla on kyllä esine..Jolla voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä..
              Mikä se nyt oli? Olikos se maitopurkki? Ei tainnut..Tuota..



Domino: Mutta sehän oli kännykkä! *Hihittää* Kuinkas hajamielinen minusta on tullut vaahtokarkkeja
  popsiessa*^*? Voisin soittaa äitille että tulen ehkä vähän myöhässä ruoka-ajasta.



Domino: *Ottaa kännykän esiin ja lukee tulleen tekstiviestin* Domino, mene sinne keksihyllylle istuskelemaan..Sieltähän se sun ylipainoinen äitis keksi nimesi..Ps: Huomasikko mitä olemme vieneet?




                           Domino: *Tiputtaa järkyttyneenä puhelimen.*



                  *Puhelin tipahtaa hiljaa kuivien lehtien päälle.*




Domino:  Miksi he...*Sanat jäävät kurkkuun takeltuen.* Miksi he sekoittavat äitini tähän
         asiaan! He haluavat että masennun täysin!





                     Domino: Olen mukamas erilainen..Uskon kuulema pelkkään fiktioon..




                        Domino: Eih! He ovat vieneet pehmolelu koirani! Pumpulin!
                            Minun täytyy löytää hänet! Miksi jätin Pumpulin pulpetilleni?




              Domino: En tiedä, kuinka kauan olen haahuillut metsässä...Mutta sen tiedän että
                  oli ilkeää piilottaa Pumpuli.



        Domino: *Tihrustaa silmillään kauemmas.* Tuolla on jotain tuttua..Ei kai vain..





          Domino: *Parkaisee* Pumpuli! Se on melkein veden syövereissä!




               




                                               Puron solinaa


   Domino: Puro on vaarallinen kaltaiselleni kömpelölle hännättömälle kissalle.





                Domino: Mutta mitäpä en tekisi ystävyyden eteen?




     Domino lähestyy varovaisesti Pumpulia kohti horjahdellen liukkaalla sammaleella.





                             Domino: Olen melkein perillä...




                      Domino: *Kaappaa Pumpulin syliin vikisten.*


     Domino: Mitkäköhän vedet olisivat vieneet sinut tuntemattoman tuolle puolen?




           Domino: Mutta olen enemmän kuin tyytyväinen kun olet tässä kanssani.




           Domino: Ystävyytemme on kestävämpi kuin merten riuduttamat kalliot.




          Domino: *Naurahtaa* Mutta aika on liian nopea, kunpa se vain ei kulkisi niin nopeasti
            kuin purot ja joet keväisin..



               Domino: Miksei aika voisi välillä seisahtua kahvipaussille?




                                               Domino: Niin olisi enemmän aikaa sinulle.




                                  Sitten vielä olisi vähän kuvii järven läheltä.(^-^)






































































Kiitos suuresti jos luit♥ Tehty vaivalla, joten olisi ÄLYTTÖMÄN kiva lukea kommentteja.(:♥
Osa tekstistä asettu tyhmästi, vaikka kuinka yritin laittaa sitä järkevän näköiseksi.):

28 kommenttia:

  1. TOSIIIIIII IHANAAA POSTAUS! Kuvat oli tosi hyviä ja tosi hyvin keksitty tarina! Ihania kuvia!!!!!!!♥️♥️♥️♥️♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kehuista^^♥
      Mukava kuulla, että pidit(:

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia! Ja kiva tarina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta paljon Katya^^ Mukavaa, että oot sitä mieltä(:

      Poista
  3. Ihana tarina ja ihania kuvia!!<3 oikeesti, miten osaat???<3 teillä päin näyttää olevan aika ihanan keväistä, meillä on vieläkin ihan luminen maa, ainoa keväinen asia täällä on auringon paiste... Tää postaus kyl piristi mun päivää ku on nii ihanan keväisiä kuvia!! <3 voi vitsi onneks teit tän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti Nanette!♥ Voi kiitosta, en kyllä itse pidä itseäni kovin erikoisena, mutta oikeesti kiva jos pidät!♥ Juuh, kevät on tullut(: Voi ei, kyllä ne lumet sielt vie sulailee(: No hyvä että edes aurinko paistaa!<3 Iiks, olen ihan otettu:3

      Poista
  4. Huomasi kyllä että oot käyttänyt tähän aikaa! Tää oli aivan ihana ja oon erittäin tyytyväinen että oon löytäny sun blogin ^^ Domino on jotain niin sulosta, en ehkä kestä *^* tää kuvatarina oli jotenkin tosi erilainen jajaja Domino on vaan niin söpö saanko pölliä sen >.< ja Dominon rakkaus pumpulia kohtaan on kanssa tosi sulosta :3 Tässä oli myös ihana auringon paiste ja tuli jotenkin semmonen keväinen olo nwn toivottavasti jatkat tätä tarinaa piakkoin, ootan innoissani ^^ ++ toi lopussa oleva shootti oli myös tosi ihana :3

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia tosi tosi paljon Nana Otus♥-♥ En osaa muotoilla kiitollisuuttani sanoiksi, joten tyydy sanaan kiitos:3 Voih, antaisin Dominon sulle jos osaisin monistaa hänet cx Ja oikeesti tykkään niin paljon kommentistasi♥ Kyllä luultavasti piakkoin tulee jatkoa^^

    VastaaPoista
  6. Äww ihana tarina!!!♥♥♥ Kuvat oli täydellisiä ja Domino oli ihana!! ^3^ ~daydreamerpullips.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia suuresti ansku kookoski^^♥ Ps: Taidan jo olla blogisi lukija(:

      Poista
  7. Ääh aivan ihana postaus!!<3 vie mut tonne joku pv kuvailemaan!!:)

    VastaaPoista
  8. Aaaww ❤ Pumpulii! Heh, mie typerä meinasin ruveta itkee kun luulin et Pumpuli oli menny rikki xD Mutta, aivan ihania kuvia, ja se yhen hengen tarinaki onnistu ihan sairaan hyviin ❤ *Taputtaa*

    Unicorn ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks! Voi ei, et oo typerä♥ Iiks! Oon niin sanaton kun tatti;-; Kiitoksia suuresti!
      T: Hobitti♥~♥

      Poista
  9. Tää blogi on aivan ihana :) <3<3<3<3

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Ihana tarinaa cx Taidan tavallaan tuntea sut :"D silleen keski-maan kautta :"D

    Oma blogini pspullips.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi, oon ihan sanaton♥ Kiitos kiitos♥ Ei kai?:"3 Hehee cx Kiva tietää:"B Pakko käyä kurkkaa ja liittymäs lukijaks!^^

      Poista
  11. Ihana Domino<3 Ja ihana tarinakin ;3 ps. Olen Wieniz momiosta x3

    VastaaPoista
  12. Aww. Jälleen aivan ihana postaus! Domino on niin söppänä! *^*
    Sen, että olit käyttänyt tähän aikaa näki selvästi! x3 Tulee aivan innostusta lähteä tästä itsekin kuvaamaan ulos! >w<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks! Paljon kiitoksia^^ Olin aivan innoissani kun näin boggerin sivulta, että uusi kommentti oli ilmestynyt(: Domino on kyllä söpö(^-^) Hienoa, että näki:3 Mahtavaa! Piähän sie hauskaa♥

      Poista
  13. Oottelen jo lisää tarinaa... terkkuja Dominolle <3

    VastaaPoista
  14. Juuh, justiinsa lisäilen kuvia postaukseen^^ Lähetetään perille:3

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus, ja ihana kuvatarinan aihe ❤ Oot tosi hyvä ottamaan kuvia :3 Olisi kiva joskus kehittyä yhtä hyväksi valokuvaajaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon, Senni♥ Iiks, olen otettu(: Njääh, olet nyt jo varmasti parempi, ja jos et ole mukamas, niin varmasti susta tulee parempi valokuvaaja;3

      Poista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥