torstai 17. joulukuuta 2015

Norpan kaunis lause Domskulle



 Heissulivei Hessut^-^

Jouluun on enään tasan viikko! Ei vitsi, ei vitsi! En malttaisi odottaa, kun pääsee viettämään lomaa. Itselläni ei ole mitään suunnitelmia joululomalle, paitsi ajattelin ehkä mennä katsomaan uuden Star Warsin. :3 Onko teillä jo menoja joululomalle, vai elättekö päivän kerrallaan?^^

Muuten, huomasitteko, että tavastani poiketen, alkukuva oli hyvin haalean värinen? Noh, se johtui ihan siitä, että haastoin itseni muokkaamaan edes yhden kuvan, joka poikkeaisi normaalista muokkaustyylistäni. Cx Onnistuinko siinä?

Kiitos myös muuten kaikista kauniista ja kannustavista kommenteista, millä olette jaksaneet piristää mua, niin täällä kuin instagramissakin! Niissä on sitä taikaa♥3♥

Jälleen jatkoa kuvatarinalleni
Edelliseen osaan pääsee tästä♥

Tähän musiikin valitseminen oli vaikeaa ja todella paljon aikaa vievää, joten jos vain pystyt laitathan sen päälle?^^ Kiitos♥


16-Gdrics Hollow Graveyard - Harry Potter and the Deathly Hallowa Soundtrack






*Hiljaista laulua*

Olen kuin puunkaarna, josta tehdään kaarnalaiva, joka kaatuu heikossa virtauksessakin, ja uppoaa mustaan pohjaan vajoavasti,



Sieltä syvyydestä päässyt en ylös, mutta kun yritin, hyväuskoisuuteni ja haurauteni johti sinne, mistä ei ole paluuta menneeseen,



Puitten varjot kahmaisivat minut pimeyden hampaisiin, ne jauhoivat minut murtuneeksi, en saanut nirhattua sitä kipua, joka jyrsi sisintäni, ja siitä tämä tarina kertookin..

-Domino-

-Musertunut toivo-



Domino: Äh, ei tästä tule mitään! En saa selville tunnustelemalla edes, mikä tämä on..



Domino: Miksi menetinkään silmieni valon? Tähän sokeuteen on vaikea tottua..



Domino: Vai..Onko minun sittenkään pakko sittenkään tottua? Miksi kaikki asiat pitäisi hyväksyä vain hymyilemällä ja ajattelemalla, että kyllä tämä tästä?



Domino: *Kuiskaa hiljaa itselleen* Miksen..Miksen vain luovuttaisi? Minulla ei ole enään mitään menetettävää, tai saatavaa..Olen vain kuollut sielu, joka on rapistuu Ajattomalla Alueella..



Domino: *Sulkee sokeat silmänsä*  Miksen vain vajoaisi syvään pimeyteen, josta en voi nousta?


             
Norbert: Ilmestyy paikalle kikattaen* Mut tuollaha o Domsku pallero härkäsammakko!^^♥ H-hetkine..Mitä himputtii? Mitä Domburulla tekkee?D:
                                                                        
                                                                                             

Norbert: *Ryntää juoksuun* Ei kai vaa mittää vakavaa tapahtunu? Njääh, mie en sais heti aatella pahinta! Domsku varmaa vaa oli näkevinää hobitti poppoon tallustelemassa ohi, ja pyörty innost ^^



Domino: Dombuliini! Heräähhä! Älä sie nuku, mie oon tääl! Miul on siua kauhhee ikävä, mut sä vaa vetelet sikeit ku Prinsessa Ruusuna.0n0



Norbert: No nyt vast miun öljylamppu syttyipi palamaan pääkopas..*Kertoo itselleen mielessään hiljaa* Ei Domino ei todellakaa nuku..Mie kyl vaistoon tän jutu ja nään..Hän on lahjoittanu elämänsä ja kuolemansa hus, koko sielunsa siis..*Tuntee kyynelten valuvan järkyttyneillä kasvoillaan*



Norbert: *Kaatuu voimattomana surusta sekaisena* D-Domino..Tää on miun syytä! Mikse vaa tullu aikaisemmi ja selittäny tätä kaikkea!? *Alkaa itkeä lohduttomasti* Mie odotin, et näkisi siut, ja voisin halata sua, leikkisimme yhes ja...Murtaisimme pahuude..*Hiljenee*



Norbert: ...Et kuule mua, mut halluun silti kertoo siulle miun sydämestä yhe lausee pätkä, mikä mun ois pitänyt sannoo sulle, kun viel pystyit hymyilee miulle..




Norbert: Mie piän sinusta sillä tavalla.


Yritin tehdä tähän tunnelatausta, mutta en tiedä, onnistuinko siinä. :D Te voitte kertoa sen!♥ Hei hei!<3 Nähdään seuraavan kerran jouluna, sillä postaan torstaisin, ja joulu on jo ensi torstaina!^*^


Jokainen kommentti on hiekanjyvä, josta muodostuu helmi.
En jätä huomioimatta yhtään aarretta, joten  luen/kommentoin
jokaiseen palautteeseen. Kiitos, kun annat hymyn huulilleni.
Kiitän myös sydämeni syvyyksistä viime postauksen kommenteista, olette jokainen ainutlaatuinen lumihiutale.

Hobitti, Domino & Norbert

41 kommenttia:

  1. Aaash, norppa ja domsku on liian söpöjä >.< Harry potter-musa sopi tähän niiin hyvin tähän kuvatarinaan. Ja toi alotuskuva oli kiva, vaikka poikkesiki ´n paljon normaalista tyylistä :3 Millä muuten muokkaat sun kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mieltä♥ Kiva, et susta sopi!:3 Mukavaa, että pidit^^ Muokkaan lähes aina Picmonkeylla ja välillä Ipiccylla^^ Kiitos kun kommentoit, Lotta:*

      Poista
  2. Awewwwwmwmsmwwlslswlskaöq

    Norppa on ihan LIIAN suloinen en ehkä kestä. Melkein pudotin mun kännykän lattialle tuossa lopussa koska edes söpöä *^* rakastan tämmösiä tarinoita. Ootko kenties harkinnu kirjailijan uraa koska osaat kuvailla asioita upeesti ja sun tarina/tarinat mitä oon instassa ja täällä lukenut on aivan ihania : 3 ootan tosi innolla seuraavaa osaa, niinkun aina ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Norppa kiittää♥ Oi, kiva tietää!;* Öääh..Joskus kyl yhes vaihees aattelinkin kirjailijan uraa, mut sit se on vähän jäänyt, koska oon ajatellut loogisesti cx Mut tykkään tosi paljon kirjottamisesta, ja kirjoitan välillä kotona ihan muute vaa niitä xD Oi kiitos♥ Jeij, kiitos älyttömästi Nana:* On kyl mukavaa, kun jaksat kirjoitella tänne^^

      Poista
  3. Eiiiiiiiii
    Norppa ja Domino on maailman historian ihanin pari!! ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa xD Ehkäpä:3♥ No niin, Romeo ja Julia ja Titanicin kaksikko! Domsku ja Norppa ohitti teiät cx

      Poista
  4. Awwww!!!!❤❤❤❤❤ voi eieieieiiiiiih!!!! Ei saa Domsku, Ei saa!!!! Ja siis millä tavalla pidät, Norppa? Oot vaan paras kuvaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norppa ei halua enään puhua tästä asiasta xD Eikääh<3 Kiitos:*

      Poista
  5. Onnistuit juurikin hienosti eka kuvan muokkauksessa, tykkään hurjasti tuon sävystä <3
    Pidin myös tarinan tästä osasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun pidit tästä(: Kiitos kun kommentoit!<3

      Poista
  6. Ihana!Awww... Voi domino... :( musa sopi tähän kivasti jajajajajajajaja KAIKKI aivan KAIKKI oli täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. xDDD Ittelläni jäi kyl semmone olo, et mis oisin voinut tehä paremmin, mut kiva et oot tuota mieltä^^♥

      Poista
  7. O,________,O♥♥♥❤❤❤❤♥♥♥ Ihanaa!!!! MÄ TIESINNN!! X) Norppa on aivan upee nukke, kuin Domskukin!
    Ku luin tota loppua, niin ryntäsin mun parvisängystä suoraan olohuoneeseen ja mässäsin yhtä omenaa ja ja päästin jotain tyhmiä vinkuna ääniä ja luin noi Norpan replat miljoona kertaa uudestaan! ★♥(◎υ◎。) hrrrtr!!!❤❤ Nonii, kato nyt. Saat ihmiset mässään ja vinkumaan ku ne lukee näitä tarinoita! >:3

    Olin oikeesti tänään odottanu sulta postausta koko päivän!! ❤ Taas sä oot onnistunut tässä postauksessa, niin kuin aina!!! (● ˇㄩˇ●)
    Toi alkukuva on kans onnistunut muokkaukseltaan täydellisesti! Domsku on niin suloinen♥♡~~!!

    Mäkin menen muutes ehkä katsomaan sen uuden Star Warsin. C: Muita lomasuunnitelmia ei sitten paljon ole.
    Iwwwww!!! On kyllä jännittävää, kun on pian jouluaatto! OwwO
    Domino taisi saada melkeimpä joululahjaksi, Norbertilta rakkaudentunnustuksen 8)❤❤ Hehe! Hyvää viimeistä koulupäivää! ;3
    ~♥❤♥❤♥❤♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa xD Kyllä, olit oikeassa cx Vou, aika...Jännä reaktio tämmösestä postauksesta 0.0 Joo, oon kyl yllättynyt c':

      Suurensuuri kiitos♥

      Okei, se on varmaankin sitten hyvä:3 Äläpä!<3 Se on huomennaa:** Hahaa, ehkä (8 Hyvää joulua, ja kiitos kun kommentoit♥

      Poista
  8. Ensimmäinen kuva on oikein hieno! Tykkään! ^^
    Oih, tuo taustamusiikki loi täydellisen tunnelman tarinalle! Todella kaunis kuva tuo toka vika ;_; Voi Norbert, niisk T^T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Jes! Onnistuin cx Ton musan valitseminen oli kyl vaikeaa. Ittekkin oon ihan tyytyväinen siihen(: Ihanaa, kun tulit kommentoimaan, Tiinyan<3

      Poista
  9. Ensimmäinen kuva on oikein onnistunut! Kuvatarinan osa on täydellinen. Eli tämä koko postaus oli aivan huippu, koska osaat kuvata niin hyvin ja kirjoittaa hienosti. Odotan seuraavaa postausta innolla. c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos, Haamutyttö♥3♥ *Halaa* Kiva kun jo oottelet^^♥

      Poista
  10. Vau, mikä kuvauspaikka!

    Itse käyn Joensuussa nyt viikonloppuna ja uutena vuotena. Joulun vietän äitini mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!(: Ittekkin tykkäsin tosta paikasta, iskä itteasiassa ehdotti tota paikkaa. Oon joskus kesällä kans kuvannut tuolla. :3 Okei!^^ Pidä kiva joulu:* Kiitos kun kommasit<3

      Poista
  11. Oi kuinka ihana osa♥ ;-; oon ihan sanaton, kirjotat ja kuvaat niin kauheen hyvin ;----;♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikkäh♥ Ihana kommentti:* Kiitos Halla näistä söpöistä sanoista ^^

      Poista
  12. Ihana uusi osa! Mulla ei ole muita
    Suunnitelmia paitsi saatan mennä katsomaan Star Warssin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!^^ Vou, täälähän on paljon tyyppei, jotka aikoo mennä kattoo sen(: Hyvää leffaa!<3

      Poista
  13. I-H-A-N-A KUVATARINA! Mie aijon katsella Lakkoa ja Deataa 24/7 ja relata Cx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos!<3 Hahaa, ymmärrän mitä tarkoitat cx Ittekkin oon katsellut nyt joululomal Lakkoo:3

      Poista
  14. Suloinen kuvatarina, onnistuit loistavasti tunnelatauksen luomisessa! ;u; Pidän hurja paljon siitä, että kuvatarinasi ovat pitkälti mustavalkoisia - se sopii niiden teemaan todella hyvin. ♥ Postauksen aloituskuva on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeeta, et oot tota mieltä♥ Juu, oon kyl tehnyt aika kauan mustavalkoisia kuvia, koska ne on ollut niin paljon tuol Ajattomalla alueella^^ Kiitos!<3 Sun kommentit on kyl niin ihania, Chihiro:*

      Poista
  15. Alkukuva oli kaunis ja tosiaan, kuten sanoit, erilainen kuin sinulla yleensä! ^^ :) Tykkäsin siitä kyllä todella paljon ja vaikka sun vahvuus ehdottomasti on sellaiset lämpimät, vahvat sävyt kuvissa, oli vaihtelukin todella todella onnistunut ♥️

    Tarina oli taas kerran loistava! *_* Vuorosanat, muokkaukset, tunnelma... Ihan kylmiä väreitä menee, oot kyllä taitava tosiaan c: Innolla odotan uusia osia ja toivotankin sulle jo nyt mahtavaa joulunodotusta, sekä hauskaa joululomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääh<3 Sun kommentit on aina niin ihania<3 Juu, oon huomannut, että itselläni käy paljon paremmin nuo lämpimät sävyt, ja koska oon treenannut enemmän sellaisten kuvien ottamista, mutta ihanaa että pidät tostakin, kiitos♥

      Eikäh<3 Oon nyt ihan sanaton, kiitos♥ Samoin!<3 Upeaa joulua:*

      Poista
  16. Ihana KT! Oot tosi hyvä tekemään Kuvatarinoita, ja Domskuli ja Norppa on niiiiin IHANIA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit♥ Kiitos kiitos<3<3<3 Domsku ja Norppakin kiittävät;*

      Poista
  17. ararara

    rrorororo

    öääääghmITÄEI domsku rakas pallero mitä menitkään tekemään ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDD Domsku on kyl vähän ajattelematon...cx

      Poista
  18. Jotkut vaan osaa tehdä hienoja & mielenkiintoisia tarinoita ja sä olet todellakin yksi niistä ! :3
    pienimuttaihana.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kauniisti sanottu (kirjoitettu!)♥ Kiitos, Bambi(:

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. ihana kuvatarina <3 sait mut melkein itkemään x3
    snowbelldollies.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. Äh,olen kyllä kamalan myöhässä mutta kommentoin nyt kuitenki.
    Sun kuvatarinat on aina koko ajan niin hyviä! Reppanat pikku nukkeliinit:( Tää osa oli kyllä tosi tunnelmallinen, ihanaa luettavaa!
    Toi aloituskuvakin on aivan kamalan upea, sie se kyllä osaat!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti voi pelastaa päiväni. (^3^)♥